Nadeschda

Isäntä mä itse olen; Minkä taidan, sen mä tarjoon, Mutta tarjota en taida Kahta sulo-silmää, jotka Itkevät, kun sä ne hylkäät." Tuskin sai sen sanoneeksi, Puiden välissä kun impi Linnaan mennen ilmestyypi, Ilmestyy ja katoo jälleen. Naurusuin nyt lausuu Dmitri: "Näitkö neiden, veikkoseni? Lie hän ehkä joku noista, Minun valittavistani. Heinä päänsä hempumena, Olkiside hänen vyönsä. Kukissa mun orjattarein Hymyili mun tullessani." Wolmar äissä, äänetönnä Tuohon vastata ei huoli. Päivä laskeksen ja linnaan Vaeltavat veljet vaiti. Kolmas laulu. Noin rukouksen lämpimällä hengellä Hän armaansa oil kohdannut. Ja viipyy polvillaan, ei suulla rukoillen, Vaan rakkaudella silmänsä. Jo oli kauniin