Kuningasverta

Kuningasverta

Kaksinäytöksinen kuvaus

Me hyökkäsimme vihollisen jälkeen ja pääsimme kuin pääsimmekin Kerämäen kallioitten suojaan ammuttuamme tieltämme kolme, neljä. Muut pakenivat metsään, minne suurin osa ensin oli kadonnut. Me odotimme. Melua vain kuului metsän puolelta. Pian uskalsivat ne kuitenkin taas tielle, epäjärjestyksessä, kuin pilaa tehden. Mutta meillä oli omat aikeet, me ammuimme epäjärjestyksen entistä suuremmaksi. Ja ryssä kauhistui. Se lähti sellaista kyytiä, että se varmaan pysähtyi vasta Sääksjärven raunioilla! ISÄNTÄ Jalo työ, pojat, niin taistelkoot suomalaiset aina! (Liikettä eteisessä.) (PAAVO ja MUITA MIEHIÄ sisään.) 8:s kohtaus. PAAVO Terve, isä! Tuomme iloisia terveisiä! MIEHET Terve, terve taloon. Täälläpä on lämmintä ja ihanaa. Istumme lieden ääreen. ISÄNTÄ Istukaa, istukaa, ylpeä on taloni saadessaan teidät vieraiksi. PAAVO Vartijat ovat varmat, saamme rauhassa levätä ellei merkkiä kuulu. Tiedätkös, isä, me teimme tänään enemmän kuin luuletkaan. Ei se ollut pelkkä kostonhanke ry

Write Your Reviews